Siirry pääsisältöön

Liiton jäsenenä

Olen liittynyt Talentian edeltäjään eli Sosiaalityöntekijäin Liittoon (SOSTL) jo sosiaalikasvattaja-opiskelijana 1990-luvun alussa. Näin esittelen itseni oman ammattiliittoni Talentian sivulla. 


Kukaan ei voi päättää millaiseen perheeseen syntyy tai millaisia haasteita elämä hänen tielleen tuo.

Hei, olen Kosolan Satu. Olen 55-vuotias. Asun rintamamiestalossa Lempäälässä puolisoni ja kissan kanssa. Kaksi aikuista tytärtä asuvat jo omillaan. Syntyjään olen tamperelainen ja asuin Tampereella ensimmäiset 35 ikävuottani.

Olen Lempäälän kunnanvaltuutettu ja valtuustoryhmämme puheenjohtaja. Pirkanmaa hyvinvointialueella olen varavaltuutettu ja tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan jäsen.

Vaiherikkaan työurani olen tehnyt pääosin Tampereella. Olen työskennellyt niin lastensuojelussa kuin perhetyössäkin. Olen ollut töissä sijaishuollon järjestössä, ravintolassa vuoropäällikkönä, opettajan ja esiopettajan sijaisena sekä varastossa. Tällä hetkellä työskentelen Ohjaamossa palveluneuvojana. Ohjaamo on matalan kynnyksen palvelu- ja neuvontapiste, jonka verkkosivuilla kerrotaan näin: "Ohjaamo on auki ilman ajanvarausta ma-to klo 13-16 ja tuolloin paikalle voi saapua, kun itselle sopii. Ohjaamoon tullessa sinun ei tarvitse tietää mitä tai kenen apua tarvitset. Ohjaamon palveluneuvoja ottaa sinut vastaan ja pohtii yhdessä sinun kanssasi, miten asiassa olisi hyvä edetä. Ohjaamossa on päivittäin paikalla useita eri ammattilaisia, joita pääset tapaamaan samalla asiointikerralla."

Saan tehdä työtä, jossa omat vahvuuteni pääsevät parhaiten esiin - olen hyvä kuuntelija, pystyn helposti asettumaan toisen asemaan ja ymmärtämään niitä seikkoja, mitkä kunkin meistä elämään vaikuttavat Koen myös työni erittäin merkityksellisenä ja vaikuttavana. Se, että pystyn tekemään osani nuorten ihmisten haastavissa elämätilanteissa, tuntuu nuorten ja meidän kaikkien tulevaisuuteen sijoittamiselta. Jokainen meistä tarvitsee välittävää kohtaamista. 

Vaikuttaminen on minulle sydämen asia. Vahva oikeudenmukaisuuden tunto ohjaa kaikkea tekemääni. Kunnioitan kaikkien ihmisten ihmisarvoa, mutta ihmisten välisen tasa-arvon eteen on vielä paljon tehtävää. Kaikessa poliittisessa vaikuttamisessa haluan tehdä töitä hyvinvointivaltion säilymisen eteen.

Menneet sukupolvet ovat rakentaneet meille oikeudenmukaisen yhteiskunnan, jossa sosiaaliturvan ja palveluiden tehtävä on tukea meitä ihmisiä silloin, kun apua tarvitsemme. Haluan, että tulevatkin sukupolvet saavat elää Suomessa, missä tulo- tai yhteiskuntaluokkaerot eivät jaa ihmisiä, vaan kaikki saavat käydä koulua, opiskella ja pitää huolta terveydestään varallisuudesta riippumatta.

Kokemukseni - ja myös työni kautta - olen oppinut, että kaikki ei aina ole itsestä kiinni. Kukaan ei voi päättää millaiseen perheeseen syntyy tai millaisia haasteita elämä hänen tielleen tuo. Sosiaali-ja terveyspalveluilla on tärkeä rooli meidän kaikkien hyvinvoinnille. Haluan, että nämä palvelut järjestetään jatkossakin pääosin julkisina palveluina ja julkisilla varoilla. Voitontavoittelu ei sovi palveluihin, joissa on kyse ihmisten perustarpeista ja suojelusta. Järjestöjen tekemä työ on omiaan täydentämään julkisia palveluita.

Tulevan hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on turvata hyvinvointialueiden rahoitus.

Jokainen meistä tarvitsee välittävää kohtaamista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lempikirjani

Olen kasvanut vasemmistolaisessa, keskustelevassa ja avoimessa perheessä. Olen myös tiennyt aika nuoresta saakka, että jaan perheeni arvot. Lopullinen varmistus asiasta tuli, kun 22-vuotiaana luin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian.  Opiskelin tuolloin sosiaalikasvattajaksi Jyväskylän sosiaalan oppilaitoksessa. Saimme laadukasta ja omaa ajattelua avartavaa opetusta. Meitä haastettiin pohtimaan omia arvojamme ja taustojemme merkitystä siihen, mitä meistä on tullut ja miksi olemme valinneet sosiaalilalan.  Aloin lukea Täällä Pohjantähden alla -kirjaa miettien opinnoissa nousseita kysymyksiä perheestäni, suvustani ja arvoistani. Kirja vei niin mukanaan, ettei esimerkiksi junassa lukemisesta tullut mitään: luin tunnemyrskyjen vallassa, välillä itkin ja välillä nauroin ääneen. Ponnistin mukana synnytyskohtauksissa. Tunsin Jussin pelon, hämmennyksen ja vihan omissa luissani. Myötäelin Aunen mukana. Ajattelin, miten heikossa asemassa köyhät naiset ovat historian saatossa aina

Tutustu Satuun!

 

Tule moikkaamaan minua kahvikupin äärelle!

Kahvia ja kohtaamisia Akaan Vasemmistoliitto järjestää kevään aikana kahvia ja kohtaamisia iltoja Viialan Sampolassa (Vakkistentie 5, 37830 Akaa). Ohjelmassa vapaata oleilua, kahvia ja keskustelua, kahvista voi maksaa vapaaehtoisen kahvimaksun. Paikalla on Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaita. Viihdykkeenä myös vähän lautapelejä ja kirjoja. Koko perhe on tervetullut mukaan. Kahvia ja kohtaamisia illat kevään aikana: 8.2., 22.2., 8.3. ja 22.3. keskiviikkoisin klo 18-20, olen tavattavissa 8.3.! Ystävänpäiväkahvit Kosolan Satun kanssa Tule hetkeksi hengähtämään ja tapaamaan minua Mama's Cake Cafeeseen. Luvassa maukkaita leivonnaisia, mukavia keskusteluita ja nuorten taiteilijoiden taidetta ostettavaksi. Osoite on Sammonkatu 14-16, olenhan itsekin Kalevan likkoja! #KosolanSatu   #EiSukua   #TämäSatuOnTotta